Tutustu meihin
Ruokkeen Lomakylää on pyörittänyt jo 50 vuotta Laukkasten perheyritys. Suuren suosion saavuttaneessa lomakohteessa viettää mukavan loman luonnosta, hyvästä ruoasta ja erilaisista aktiviteeteista nauttien.
Meistä
Ruokkeen Lomakylä sijaitsee kirkkaasta vedestään ja rikkaasta kalakannastaan tunnetun Puruveden rannalla. Suositun lomakylän toiminta on kasvanut vuosien varrella ja nykyään se tarjoaa monipuolisia majoitus- ja harrastusmahdollisuuksia ympäri vuoden.
Ruokkeenniemellä matkailutoiminta alkoi 1970-luvun alussa. Lomakylän perustajat, Raija ja Pentti Laukkanen, pohtivat, että suvulle aikoinaan jäänyt noin 20 hehtaarin alue Puruveden rannalla voisi tuoda työtä ja toimeentuloa pienen maatilan sivuelinkeinona. Ensimmäisenä keväänä rakennettiin pari 14 m² hirsimökkiä, joita vuokrattiin kotitilalta käsin.
Kesäkuun 3. päivänä vuonna 1970 saapuivat ensimmäiset asiakkaat lomailemaan Ruokkeelle. Toiminta laajeni vähitellen: mökkejä tuli lisää, ja 1970-luvun puolivälin jälkeen lomakylään valmistui pieni kioski. Vieraille myytiin jäätelöä ja virvokkeita ja Pentin isä Väinö ajelutti lapsia maatilan hevosella kärrykyydissä. Kokeneemmat pääsivät myös ratsastamaan.
Vuonna 1980 toimintaa oli jo sen verran, että kioskia laajennettiin kahvilaksi. Pentti ja Raija rakensivat kahvilan yhteyteen asunnon, johon he muuttivat lastensa Marin ja Mikan kanssa. Tässä vaiheessa maatilan työt jäivät ja matkailusta tuli perheen pääelinkeino.
1980-luvun lopulla rakennettiin ensimmäiset ympärivuotiseen käyttöön soveltuvat mökit, lomapirtit. Myös leirintäalueella toiminta vilkastui: alkuaikojen telttailijat olivat vaihtuneet karavaanareihin, ja alueelle tehtiin lisää paikkoja. Kalastusmatkailu alkoi kasvaa ja alueella järjestettiin uistelukilpailuja. Syksyisin Puruvedelle saavuttiin kalastamaan – kuka verkoilla, kuka vieheillä. Saaliiksi saadut kalat haluttiin mukaan kotiin vietäväksi, joten alettiin valmistaa kalasäilykkeitä. Tästä sai alkunsa Laukkasen Kala Oy.
1990-luvulla toiminta kasvoi edelleen. Myös ravintolaa laajennettiin ja vuonna 1997 valmistui laajennus, jonka yhteyteen rakennettiin uudet tuotantotilat kalan jalostusta varten. Siellä valmistetaan vuosittain 15 000–20 000 purkkia muikkua, särkeä, siikaa ja kirjolohta sekä ravintolan pöytään päätyviä savu- ja graavikaloja.
2000-luvulla mökkien määrä on kasvanut ja leirintäalueen vuosipaikoille on tullut yhä enemmän vaunuja. Toiminta on muuttunut entistä ympärivuotisemmaksi, myös ravintolan osalta. Tällä hetkellä alueella on 25 mökkiä, noin 80 leirintäaluepaikkaa, vierasvenesatama sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Nykyään Ruokkeen Lomakylä tarjoaa tasokkaat matkailupalvelut jokaisena vuodenaikana.
Ruokkeen Lomakylä hyödyntää aurinkoenergiaa – voit seurata aurinkovoimalamme tuottoa tästä.
Tervetuloa lomailemaan Ruokkeelle!
Tutustu Lomakylään
Uutiset ja tulevat tapahtumat Ruokkeen lomakylässä
Ruokkee Open ja tanssiorkesteri Fosfor 18/7/26
Lauantaina 18. heinäkuuta kisaillaan Ruokkee Open, kisa alkaa klo 14.00,
ilmoittautumiset Tuijalle, p. 050 358 8089!
Illalla terassilla Tanssiorkesteri Fosfor, tervetuloa tanssimaan klo 20.00 alkaen!
Savusauna ilta
Tiistaina 21/7 lämmitetään savusauna. Yleisellä vuorolla miehet klo 18.00 – 20.00,
ja naiset klo 20.00 – 22.00!
Ilmoittautumiset vastaanottoon p. 010 2070 110,
hinta 10€/hlö, tervetuloa!
Maarit Hurmerinta Duo – 23.7.2026, klo 21.00
Tervetuloa nauttimaan kotimaisen musiikin tunnelmasta, kun Maarit Hurmerinta Duo saapuu esiintymään! Maaritin pitkä ja menestyksekäs ura artistina alkoi jo vuonna 1972 ja vuosien varrella hän on noussut yhdeksi suomalaisen musiikin arvostetuista tulkitsijoista.
Maarit ja Sami Hurmerinta muodostavat vahvan ja lämminhenkisen duon, jonka esiintymisessä kuuluu aito rakkaus musiikkiin. Illan aikana kuullaan tunnettuja kappaleita vuosien varrelta, kuten Jäätelökesä ja Toiset tytöt, toiset pojat, sekä muita rakastettuja säveliä.
Luvassa on tunnelmallinen kesäilta täynnä musiikkia, tunnetta ja yhdessäoloa.
Majoitusvaraukset verkkokaupasta tai soittamalla 010 2070 110
Puruveden syysuistelu 5.–6.9.2026
Puruveden syysuistelu kokoaa kalastuksen harrastajat jälleen yhteen nauttimaan syksyisestä kisatunnelmasta upeissa järvimaisemissa. Tapahtuma järjestetään Puruvedellä ja kilpailukeskuksena toimii Ruokkeen Lomakylä.
Kilpailun järjestää Karjalan Kalamiehet ry ja tapahtuma tarjoaa hienon mahdollisuuden mitata taitojaan sekä viettää aikaa samanhenkisten kalastajien seurassa.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen:
www.karjalankalamiehet.fi/puruveden-syysuistelu
Yhteyshenkilöt:
Toimisto p. 050 349 2444
Jarkko Lampinen p. 044 587 0296
Majoitusvaraukset verkkokaupasta tai soittamalla 010 2070 110
Puruveden lohikalojen istutustreffit 31.10.–1.11.2026
Puruveden lohikalojen istutustreffit kokoavat yhteen kalastuksen ja vesistöjen hoidon ystävät syksyiseen tapahtumaan.
Tapahtuma tarjoaa mielenkiintoista ohjelmaa sekä mahdollisuuden viettää aikaa upeassa syysluonnossa Puruveden rannalla.
Lisätietoja tapahtumasta julkaistaan lähempänä ajankohtaa.
Padel viikonloppu
Aloita padelin ulkopelikausi Puruveden rannalla!
Paketti neljälle (4) henkilölle sisältää
– 2 vrk majoitus tasokkaissa Lomapirteissä (pe-su) 4:lle henkilölle
– aamiaiset molempina aamuina
– 3 x 1,5 h padel vuorot (omat pelivälineet)
Hinta: 125 € hlö / 500 € 4 henkilöä
Muita aktiviteetteja sulan veden aikaan
Voit retkeillä järvellä melomalla, sup-laudalla, soutamalla tai moottoriveneellä, tehdä fatbike-retkiä tai saunoa aidossa rantasaunassa ja uida Saimaassa. Meiltä löytyy lisäksi frisbeegolfrata sekä beach volley -kenttä.
Tarjous voimassa 17.4.–13.6.2026 välisille varauksille.